blog:filed-under: Perhe · blog:date: Sun Jul 30 21:41:43 2006
Pitkästä aikaa pääsimme lomalle ulkomaille. Tällä kertaa matkamme suuntautui Ranskaan, ja siellä erityisesti Disneylandiin sekä Pariisiin.
Lyhyesti tiivistettynä: Disneyland oli kamala, Pariisi oli ihana, ja pojat käyttäytyivät olosuhteisiin nähden hienosti. Jomppe jaksoi kävellä tosi hienosti, ja Onnikin kesti rattaiden kyydissä.
Matkamme ensimmäinen kohde oli Disneyland Resort Paris, joka on tunnettu myös Eurodisney -nimellä. Disneyland-puisto on monien mutkien ja kokemusten kautta noussut Euroopan suosituimmaksi matkakohteeksi ja menestyväksi huvipuistoksi.
Disneyland oli sekä täyttymysten että pettymysten paikka. Puitteet olivat erittäin hienoja, ja laitteet olivat sitä mitä niiltä odotettiinkin. Nähtävää oli vain niin paljon ja kävijöitä oli niin runsaasti, että niiden kolmen päivän aikana, jonka siellä olimme, emme kerenneet käydä edes koko Disneylandiä läpi -- saatika Walt Disney Studiosia. Ihmispaljouden vuoksi jonotusajat laitteisiin hipoivat tuntia. Fastpass-järjestelmällä sen sai kurottua kymmeneen - viiteentoista minuuttiin.
Lapsille oli myynnissä niin paljon kaikkea krääsää, ettei mitään rajaa. Vaikka miekat ja lohikäärmeet ja kaikki oli hankittu, niin seuraavassa paikassa olisikin ollut merirosvomiekkoja, ja kaikkea ihanaa. Jompella oli Disneylandissa omat rahat, joilla hän osti matkamuistoja itselleen. Vanhempien viisaudesta huolimatta ne käytettiin heti luvan saatua lähimmässä kaupassa.
Hinnat Disneylandissa hipovat taivaita, mutta sinne ei mennäkään säästämään. Sen sijaan jos haluaa syödä kunnolla, niin kannattaa ottaa RER-juna Val d'Europeen (hinta 1,40 suuntaansa) jossa on ostoskeskukset ja kohtuuhintaiset tasokkaat ravintolat. Ostoskeskus on RER-asemasta oikealle.
Disneyland oli kokemus, joka lapsiperheen on ehkä hyvä kokea. Siellä käyminen ei harmita, mutta se ei ollut sellainen elämys, joka saisi meidät menemään sinne toistamiseen.
Toisin kuin Disneylandissä, Pariisissa saattoi kokea ranskalaista elämänmenoa. Hotellimme oli pieni kolmen tähden Touring-ketjuun kuuluva majapaikka lähellä Montmartrea ja Moulin Rougea. Siellä henkilökunta oli ystävällistä. Kun saavuimme etuajassa, eikä huoneemme ollut vielä valmiina, tarjottiin meille ystävällisesti mahdollisuutta jättää matkatavarat säilöön alakertaan. Vaikkemme älynneet kysyä, niin vastaanoton mies tiedusteli, haluaisimmeko käyttää mikroa lastenruuan lämmitykseen. Tähän tietysti tartuimme, koska Onni ei ollut saanut ruokaa. Hotellin keittiössä ruokaa lämmittäessämme Laura kysäisi voimmeko käyttää hotellin aterimia, johon saimme hätäisen vastakysymyksen: "Onko ruuassa lihaa?" Kävi ilmi, että liharuokia täytyi syödä kertakäyttöaterimilla, joita kahden miehen voimin löytyi lopulta talosta. Ei siinä mitään, mutta ihmettelimme silloin, että mihin ihmeen vegaanihotelliin olimme tulleet. Myöhemmin selvisi, että kyse oli juutalaisesta hotellista, ja heidän monimutkaisiin ruokailutapoihinsa kuuluu pitää lihakeittiö erillään muusta ruuanlaitosta. Tietystikään hotellin aamiaisella ei tarjoiltu lihaa.
Pariisi oli hieno ja laaja kaupunki. Lastenrattaiden kanssa metron käyttö oli vaikeaa, mutta toisaalta junien vaihtojen ynnä muiden kiertojen kanssa oli melko sama kävelikö vai raahasiko rattaita metrotunneleissa. Kävelimmekin paljon kaupungissa, katsellen samalla kaupunkia. Kävellessämme löysimme muun muassa kadunvarsikojulle, joka oli Amélien kuvauksissa. Kojusta oli tullut elokuvan jälkeen kuuluisa, ja paikallisissa lehdissä oli ollut useita juttuja siitä.
Kävimme muun muassa Eiffelin tornissa, Sacré-Cur- ja Notre Dame -kirkoilla, riemukaarella, Montmartren hautausmaalla ja Tuilièren puistossa, jossa oli myös tivoli. Louvre oli turhan iso kohde lapsiperheelle, joten jätimme sen suosiolla väliin. Sitten aika loppuikin jo kesken. Parissa päivässä ei ehdi tehdä ihmeitä ellei pidä jotain hikipinkoaikataulua.
Pariisi oli miellyttävä matkakohde, ja aiomme käydä siellä vastaisuudessakin.
Wau! Tosi upeaa että pääsee matkustamaan noin upeisiin paikkoihin!!!
Itse olen vasta 16 vuotias pieni tyttönen, enkä läheskään vielä aikeissa perustaa perhettä, mutta matkustamaan kyllä! Suunnitelmissa olisi ensi kesänä lähteä InterRailaamaan poikaystäväni kanssa, joka asuu Saksassa. Menisin sinne junalla ja sieltä sitten lähdettäisiin yhdessä kiertelemään eurooppaa. Onko mitään matkavinkkejä? Onko hankalaa matkustaa lasten kanssa?