Muutamme kuun vaihteessa

blog:filed-under: Perhe · blog:date: Mon Sep 26 22:58:39 2005

Tässä on varmaan jo neljä vuotta puhuttu siitä, että pitäisi muuttaa, ja nyt päätimme ryhtyä sanoista tekoihin. Muutto on kuun vaihteessa, ja muuttotouhut ovat jo sekoittaneet meidän normaalin rytmin. Tänä iltana vietiin ensimmäinen muuttokuorma. Tavoitteena on saada kaikki tavarat siirrettyä torstaihin mennessä niin, että perjantaina jää vielä aikaa siivota entistä kämppää. Parasta on se, että kun ollaan saatu muutettua kotona, niin yrityskin muuttaa isompiin tiloihin.

Kun kävimme katsomassa uutta asuntoamme, molemmat pojat olivat aivan innoissaan -- Jomppe siksi, kun uusi koti oli niin jännä, ja kaappeihin pääsi piiloon. Onni ilahtui siitä, miten tyhjät huoneet tuottivat sointuvan kaiun kiljahteluille. Kiljahteluun ei puututtu, mutta kaapeissa leikkiminen täytyi kieltää.

Uudessa kodissamme on paljon mukavuuksia verrattuna nykyiseen: Parveke vaihtuu mukavaan pihaan; ammeen sijasta on suihku ja sauna; astioita ei tarvitse tiskata käsin, kun on astianpesukone; keittiöön saa tarpeeksi valoa; tietokonetta ei tarvitse pitää olohuoneessa; pistorasiat on maadoitettu kautta talon; ja niin edelleen.


blog:comments-disabled